Rehuja ja juoruja!

Ajattelin pohdiskella yhtä asiaa, joka on varmasti kaikille tuttu ja kaikki on joskus sitä tehneet. Kuulostaa härskiltä, mutta asia ei kuitenkaan kovin rietas ole.

Eli puskaradiot. Kaikki tietää mitä puskaradio tarkoittaa, eli sellaisia mystisiä pensaita, jotka kertoo juoruja eikä ne juorut pidä paikkaansa. Jokainen tietää, että niitä kannattaa vältellä eikä kannata uskoa. Mutta itse voin tunnustaa, että pensaiden tunnistaminen on ollut haastavaa ja edelleen kamppailen sen asian kanssa, että
kuka on pensas ja kuka on pensaanjatke?

Joku kaveri, tuttu tai ystävä tulee ja kertoo asian. Jos se on aika läheinen ihminen, niin et epäile asiaa ollenkaan. Totta kai asia voi olla niin. Mutta kun miettii hetken aikaa, niin tämä läheinen ihminen on todennäköisesti kuullut asian joltain muulta, joka on kuullut sen joltain ja lopulta ollaan siellä pensaassa. Ne luotettavat ja läheisetkin ihmiset voi olla pensaanjatkeita. Ja pensaanjatkeena ollaan ihan vahingossa, ei sitä tule ajatelleeksi, että kertoo jotain väärää juorua tai valhetta eteen päin. Ei kenellekään tule ekana mieleen, että joku viettää vapaa-aikaansa keksimällä legendoja kanssaihmisistä. Ei minullekaan tullut se ennen mieleen ollenkaan, en osannut jotenkin visioida, että se olisi edes mahdollista. Joku kertoi jostain asian, sanoin, että aijaahas ja en epäillyt etteikö siinä olisi jotain totuutta mukana. Mutta kerran, kun kuulin itsestäni legendaa, jonka oli kertonut "luotettava lähde" niin mäiskähti päin naamaa se tieto, että herttinen, joku oikeasti keksii näitä juttuja!



En kirjoittele nyt mistään henkilökohtaisesta traumasta, koska minua ei ole häirinnyt aikapäiviin. Mutta mietin taas mm. eläinharrastajia, joihin kuuluu myös kasvattajat. Joku henkilö x kasvattaa koiria, sitten henkilö y kertoo legendan. Sitten se legenda leviää henkilölle w ja siitä henkilölle a. Ja sitten se legenda liikkuukin pitkin aakkosia sinne sun tänne ja oikeasti totuutta ei voi tietää kuin itse kasvattaja. Kuitenkin tuntuu siltä, että 98% ihmisistä uskoo legendan, vaikka eivät olisi olleet lähelläkään legendan pääesiintyjää. Olen itse useasti kuullut näitä huhuja ohimennen, ne joko pitää paikkansa tai eivät pidä. Kuitenkaan en enää usko yhtään mitään ellei ole henkilökohtaista kokemusta. Ja legendoissa on yleensä se sama kaava, että yleensä ne ovat negatiivisia. Ollaanhan me suomalaisia, sellaisia myrtsejä äkäpusseja.

Sama homma minkä tahansa harrastuksen kanssa, tai otetaan joku paikka, missä ihmisiä on useampia läsnä. Oli se sitten internet-foorumi tai joku muu mestapaikka. Aina tämä sama asia toistuu ja lopulta voi muuttua jopa rikkinäiseksi puhelimeksi. Asia on voinut olla jossain vaiheessa totta, mutta sitten kun sitä kertoo yhä useammin, niin lopulta se ei olekaan totta enää ollenkaan. Pertsa meni kalaan ja sai kahden kilon hauen, sitten lopulta Pertsa seilasi avomerellä kolme viikkoa kumipatjansa kanssa ja paljain käsin metsästi valkohain evääkseen. Ja edelleen kaikki tämä on tahatonta pensaanjatketta ja vahingossa pönkitetään sen alkuperäisen pensaan juorua, joka alkaa elämään omaa elämäänsä muiden suussa.



Pensaat. Millaisia ihmisiä ne ovat? Ei haisuakaan. En tiedä mitä pensaiden päässä liikkuu ja mikä saa heidät toimimaan niin kuin toimivat. Pensaat ovat varmaan ihan normaalin oloisia ihmisiä, joilla on tylsää eivätkä keksi muutakaan keinoa purkaa turhautumistaan. Kukaan ei koskaan tunnustaisi olevansa pensas, mutta näitä on kaikkialla. Aina joku on se juorunjuuri. Toisaalta aika pelottavaa, koska näitä pensaita ei varmastikaan voi mitenkään ulkonäöstä tunnistaa eikä välttämättä juttujenkaan perusteella. Ne ovat hyvin salaisia, kieroutuneita mieliä. Vähän kuin internetin anonyymit.

Kannattaa siis joskus hetkeksi pysähtyä ja miettiä, että mitä tekee kaikella sillä tiedolla mitä saa kanssaihmisiltä. Suurimmalla osalla tiedosta ei tee mitään. Ei kannata ihan hysteeriseksi alkaa, mutta kunhan vaan joskus punnitsee tiedon arvon. Itse tosiaan en ole tätä aina muistanut, joten olen varmaan uskonut ties mitä höpöjuttuja elämäni aikana! Edelleen tuntuu pahalta, jos yritän katsoa kieroon tuulisessa säässä.

Ei tässä muuta. Huomatkaa maailman huiseimmat photoshoppaus-taitoni! En jaksanut mennä pihalle kuvaamaan pensasta tai miettiä miten kuvaisin rikkinäisen puhelimen, joten google antoi puskan ja homoeroottiset luurit, taiteelliset lahjakkaat editoinnit tein ihan itse puolessa minuutissa.

PUSMOI :*

Sosiaalisesti antilahjakas taiteilijaton sielu.

Kävin Halloween-juhlissa syömässä mokkapalan.

Oli suuria ideoita, että miksikäs pukeutuisi Halloweenin kunniaksi ja mitä kaikkea askartelisi. Kuitenkin oli se viikko niin kiireinen, että muutamana päivänä lähdin kotoa ja palasin vasta 15h päästä nukkumaan. Illalla käytävät koulukurssit (jotka vielä järjestetään hevonkuusessa) ei ole lenpparijuttujani ja yksi ilta meni siihen, että hengasin mummolassa. Mummolassa hengaaminen on kyllä mukavaa, mutta sekin vei sitten sitä aikaa, jolloin olisin voinut askarrella tekohampaita. Taidan viettää sitten yksikseni joka viikonloppu naamiaisia, kun en ehtinyt nyt niitä viettää, eiksoo ihan hyvä idea?

Mutta menimme tosiaan partnerin kanssa tuttavan kekkereihin taannoin. Meidän lähteminen sinne oli taas melkoista, kun kaksi laiskaa kotihiirtä yrittää saada persauksensa ylös, mutta pääsimme kuitenkin perille saakka. En ole tanssinut niin rajusti aikoihin, viimeksi silloin, kun yritimme partnerin kanssa shuffleta Dragonforcea. Nyt me tanssittiin piirissä aika ankarasti mm. epilepsiatanssia, rollaattori-muuvseja sekä pyllyt vispasivat. En tiedä mitä muut juhlissa olevat ajatteli, kun seisoimme aina hetken ja sitten yhtäkkiä menimme tanssimaan maailman eniten vammaisesti jonkun kappaleen läpi, sen jälkeen taas seisoskelimme sivistyneesti kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

En tuntenut kovinkaan paljon väkeä juhlissa, mutta oli silti ihan mukavaa. Pitkästä aikaa joku sosiaalinen tapahtuma, jossa on oikeasti hauskaakin. Olen jotenkin niin epäsosiaalinen, että en aina ymmärrä juhlia ja kokoontumisia, varsinkaan, jos niistä ei tunne ketään. Tulee vähän tyhmä olo, kun yrittää vaikuttaa siltä ettei stalkkaa ketään tai tule salakuuntelemaan keskusteluja. Kuitenkin sitä aina vaikuttaa sellaiselta creepylta lurkkaajalta, jos yrittää tahdikkaasti iskeytyä mukaan keskusteluun, jonka aiheesta ei tiedä eikä juorujen kohteita tunne. Olen vaan niin kömpelö, että vaikutan hieman cp-vammaiselta tai psykopaatilta, vaikka kuinka yritän olla normaalisti.

Huomasin myös, että kohta on joulu. Meillä ei ole joulua koskaan juhlittu kovin reteesti, ollaan menty aina jouluruokailemaan mummolaan ja siellä menee aikaa 2-4h. Sen jälkeen paluu arkeen, tai ainakin kotiin. Onhan se kiva, että on tuollainen yksi pieni traditio, joka säilyy, vaikka perhekuviot muuttuukin. Joskus kävin kahdella aterialla, kun kävin äidin kanssa erikseen ja sitten toisen kerran isän ja isän vaimokkeen kanssa. Nyt sitten meitä on siellä satunnaisesti 2-4 vierasta mummon lisäksi. Tänä vuonna varmaankin partnerini ehtii ja kenties isän vaimokin, eli edes hieman vaikuttaa joltain sukukokoukselta. Meillä on niin pieni perhe, että sellaiset suuret perhejuhlat ei vaan ole olemassa.

Joulu parin vuoden takaa, olin vauhdikas tonttu.

Piti tehdä jouluksi kaikille saippuaa: olla ahkera ja kädentaitoinen. Nyt mietin, että on viimeiset päivät menossa, että projektin voi aloittaa. Piti myös kutoa kaikille. No ömms, on tuossa yksi lapanen valmiina? Taitaa käydä niin, että otan töihin mukaan kutimia ja kudon siellä mahdollisesti, tai sitten vaan suosiolla kävelen Lushiin ostamaan saippuat ja jos joku tarvii lapasia, niin Citymarketista saa. Ainaski saisin paketoida jotakin, koska rakastan paketoimista. Se tunne, kun on pussukka täynnä paketoituja lahjoja saa jotkut ilosoluni hyrräämään! Tykkään antaa kaikille kaikkea, jos olisin törkyisen rikas, niin paketoisin kanssaihmisille lahjoja ympäri vuoden ihan täpinöissä.

Joulussa on kyllä joitakin asioita, joista nautin. En ole mikään henkeen ja vereen jouluihminen, mutta olen sellainen hyvin pinnallinen joulustanauttija.

- Haisukynttilät
- Materia ja hässäkkä (tähän itse osallistumatta)
- Muiden maailmojen jouluhulinat
- Huonot jouluelokuvat

... Ja asiasta ilmakivääriin: olen yrittänyt TAAS opetella piirtämään. Jaksan aina piirtää muutaman kuukauden välein yhden luonnoksen ja sitten kiroan, kun en osaa. Nyt yritin skarpata, mutta en edelleenkään ole hyvä. Ei olisi ehkä kannattanut lopettaa piirtelyä siinä 16-17 -vuotiaana lähes kokonaan. Käsi on hutera ja mietin vaan sitä, että mitä kaikkea sitä nyt jo osaisikaan, jos olisi ollut se melkein kymmenen vuotta lisätreeniä pohjalla.

Yritin piirtää ekaa kertaa sydämen, joten tuli aika emo kuva.

Koulussa kuvataidekasvatusta, piti olla aiheena "jotain iloista".

Minusta kanilla oli kädessä moottorisaha, mutta muutin sen porkkanaksi.

Mutta jos tällä kertaa yrittäisin skarpata ja piirtää enemmänkin. Aina uhkailen ja aina unohdan. Sitten mietin, kun en osaa ja miksi en opi. Olen herkkä turhautumaan, etten jaksa kuin vartin ajan tuhertaa yhtä asiaa, eli en koskaan saa aikaiseksi mitään tarkkaan tehtyä. Saan ideoita askarteluun, piirtämiseen ja vastaavaan, mutta keskittymiskykyni ei riitä isoihin projekteihin. Kutoessakin on juuri sopivaa, että saa valmiiksi yhden pipon tai koirien villasukat. En kärsi adhd:stä, mutta olen varmaan sellaisia ihmisiä, että haluan kaiken äkkiä valmiiksi ja suoritetuksi, ettei ne jää roikkumaan. En osaisi palata piirroksen pariin jonkin ajan kuluttua uudestaan, joten teen sen minkä jaksan ja sitten se on valmis. Usein se pilaa koko homman, mutta näillä mennään.

Kävin ostamassa vesivärejäkin, jos vaikka niillä osaisin jotain tehdä. Tuskin, mutta yritän saavuttaa jälleen sen fiiliksen mikä oli 8 vuotta sitten, kun piirtäminen oli henkireikä. Kaipaan henkireikää elämääni ja voisin vakuutella itselleni, että joku maalaaminen olisi jopa kehittävää!

Niin ja sekin vielä saakeli, että Halloweenin aikaan ajelin kulmakarvani pois. Tähän mennessä on ollut sellainen olo, että oli ihan fiksu idea. Mutta itku tulee sitten, kun haluan kasvattaa ne takaisin.

Ei paha, eihän?

Bonuksena vielä muutama kuva, jotka on enemmän tai vähemmän vanhempia. Yhdessä kuvassa olin nätin syksyn aikana pissattamassa kaverin koiria ja sitten taannoin kuvasin koirien tekemisiä koirapuistossa.

Yksi, kaksi, kymmenen....

Riepu <3

Bones on jo melkein iso poeka!

Ewok on trash metal.

Pinkit pieruverkkarit ftw.

PUSMOI :*
PS. Lupaan yrittää kuvata enemmänkin järkkärillä tai edes kunnon pokkarilla, koska nyt suurin osa kuvista oli vaan meikän rakkaalla Samsung Galaxy Note kolmosella otettuja pöhlökuvia.

Suuria haaveksimisia!

Kamala muuttohinku. Siis aivan kamala. Olen katsellut asuntoja ja pyörinyt ympyrää, koska alkuvuodesta haluaisin asua jossain muualla ja hieman kätevämmässä asunnossa. Siinä onkin sitten tekemistä, että löytäisi sopivan kodin: niitähän olisi vaikka kuinka, mutta suurin osa on vähän keskellä peltoa eikä ilman autoa pärjäisi. Joten tässä sitten raapii päätään, että pitäisikö ajaa ajokorttikin, hankkia joku auto ja huristella menemään. Mutta tarve on niin suuri, että oletettavasti maaliskuussa olen jo pakannut tavarat ja istun jossain tyhjässä uudessa asunnossa, jonka tunnen enemmän kodiksi kuin nykyisen asunnon.

Yksi asia on ollut mielessäni jo vuosia: muutto ulkomaille!
Olen salaa haaveillut, että joskus vielä asun jossain ulkomailla ainakin muutaman vuoden ajan ja näen maailmaa. Olen sellainen nösvö, että en hurjastele, joten sellainen rykäisy olisi oikein mukavaa vaihtelua arkeeni. Nyt olen katsonut jo lähes tosissani, että koulusta valmistuessani saattaisi olla vaihtoehtona muutto ulkomaille ja työpaikka löytyisi sieltä. Partnerille sanoin jo, että se voi mennä töihin suurlähetystöön, niin saadaan muuttaa aina muutaman vuoden välein eri maahan :D

Bangkok!

(Kuva googlesta.)

Sain sellaisen tarjouksen joskus, että voisin mennä työharjoitteluun Thaimaahan Phuketiin. Olin menossa jo, mutta tuli koko ajan "jotain" esteitä. Selvitinkin asiat jo työkkärin ja kaikkien kanssa, se oli siis aika hilkulla. Edelleenkin olisi tämä paikka vapaana varmaankin, mutta työharjoittelurahalla ei kovin herroiksi eletä ja mitäs sitten? Jäisi turhan jännäksi ja avoimeksi se jatkuvuus, mutta on tämäkin yksi vaihtoehto. Isäni eräs paikallinen tuttava omistaa kauneushoitolan, jossa olisi plussaa se, jos talviaikaan olisi suomalainen työharjoittelija, joka voisi palvella turisteja ja toimia tulkkina. Jos lähtisin yksin, ilman lemmikkejä ja ilman partneria, niin jatkuvuuden puute ei välttämättä olisi kriisinpaikka, koska yksin sitä saattaisi selvitä pakon edessä pari päivää pahvilaatikossakin. Mutta kun haluan mukaan koko perheeni, niin pitäisi olla sitä varmuutta, että työpaikka on olemassa pidemmän aikaa.

En yhtään tiedä miksi veri vetää ulkomaille. Kai siinä on vaan joku juttu, että se on pakko toteuttaa jossain vaiheessa tai ei pääse ideasta yli. En tiedä, että viihdynkö ja tykkäänkö, mutta en voi tietää kokeilematta. On kuitenkin eri asia käydä jossain kuin olla sitten paikanpäällä töissä ja elää sitä normaalia arkea hieman erilaisessa ympäristössä. Kyllähän se olisi noloa tulla Suomeen häntä koipien välissä, mutta ainakin voisi sanoa olleensa sen verran uljas, että otti riskin ja kokeili. Vaihtoehtoina itsellä uudeksi kotipaikaksi olisivat Aasian suuret hieman länsimaalaistuneet kaupungit, kuten Bangkok, Hongkong, Seoul tai vaikka Peking.

Mutta jätän tämän ajatuksen nyt muhimaan. Näissä haaveissa on kiva lämmitellä mieltä tässä Suomen syyskelissä! Näkee sitten vuonna 2015, että mistä löydän itseni.

PUSMOI ja toteuttakaa rakkaat kanssaihmiset aina välillä joku iso tai pieni unelmanne/ideanne :*